Perunamaamme oli lomamme aikana rehevöitynyt valtavasti! Perunanvarret olivat isoja ja hyvinvoivia, joten odotettavissa olisi runsas sato.
Päätimme nostaa Timo-lajiketta, sillä sen oli määrä tuottaa satoa ennen siikliä. Innokkaana odotimme löytyisikö varresta perunaa.
Ja löytyihän sitä! Jokaisesta nostamastamme varresta saimme useita hyvälaatuisia perunoita.
Kaiken kaikkiaan nostimme ylös n. 7 kiloa, eikä perunamaamme tuntunut edes pienevän!
Siiklin jätimme odottamaan syksyyn. Talviperunat haettaisiin siis vielä myöhemmin kun kesän perunat olisivat loppu.
Anoppilassa myös herukat olivat kypsiä herkuteltaviksi
Pensasmustikat ja omenat olivat parhaillaan kypsymässä.